maanantai 30. marraskuuta 2020

Työyhteisössä toimiminen

 Työyhteisö


Meidän tiimi ja yhteydenpito

Meidän työyhteisöön ja tiimiin kuuluu customer support:tien lisäksi quality assistantteja sekä suurempia pomoja kuten account managereja. Pidämme yhteyttä team chatissä, henkilökohtaisissa chateissä sekä Skypessä. Team chat ja henkilökohtainen chat on hyvin samantyylinen kuin messenger tai whatsapp. 

Ystävällisyys ja avuliaisuus on tärkeeä meidän työssämme, niin asiakkaita kuin työkavereita kohtaan. Onhan kyseessä kuitenkin tiimityö.

Työaika

Olen alusta lähtien ollut tarkka työajoistani ja noudattanut niitä. Työaikana ei sovi selailla somea tai jutella kavereiden kanssa puhelimessa. Työ vaatii sen verran tarkkuutta, keskittymistä ja huolellisuutta.

Lisäksi olen pyrkinyt auttamaan muuta tiimiä ja esimiehiä tekemällä ajoittain lisätunteja, sillä ajoittain niille on tarve, jos joku sairastuu tai muuta sellaista. 

Olen pyrkinyt suunnittelemaan omat työvuoroni niin että ne tukisivat koko tiimin työskentelyä. Olen ollut joustava niiden sijoitusten suhteen. Meillä tärkeää on että työntekijöitä on tarpeeksi per tunti, jottei jono synny liian pitkäksi.

Sairastumiseni takia olemme esimiesteni kanssa jakaneet päiväni tunnit kahteen osaan, jotta kipeytynyt käsi jaksaisi paremmin tehdä työpäivän. 


Palaute ja työn suorittaminen

Olen alusta asti saanut kiitosta ja positiivista palautetta työstäni, niin työajan noudattamisesta kuin tuloksen teosta. Rakentavaa palautetta olen myös itse saanut sekä antanut. Rakentava palaute auttaa meitä kehittymään ja keskittymään mahdollisiin kehityskohteisiin. 


Itse sanoisin kehityskohteekseni nopeuden, olen riittävän nopea, mutta haluaisin olla nopeampi. Tietysti kipeyteen ranteen kanssa on ajoittain vaikeaa ja se varmasti vaikuttaa omaan työskentelytehokkuuteen. 

Työturvallisuus

Työturvallisuuteen kuuluu tietysti suurena osana työergonomia, sillä teemme töitä kotoa käsin. Meidän täytyy keskittyä paljon työasentoon niska-hartiaseudun kipujen takia. Työhyvinvointiin liittyen on tärkeää olla myös ystävällinen muille työkavereille ja työyhteisön jäsenille. Meillä puututaan tilanteeseen heti, jos huomataan kiusaamista tai muuta. 


Kuva täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti